Kesä 2008
Ystävyysottelu FC Nokia - Ilves 98 taitokoulu 4-3 lauantaina 13.9.
Aamupäivällä pelattu ottelu oli tasaista vääntämistä, jossa Nokian pienempi kokoiset tytöt näyttivät isommilleen taistelunmallia. Kolmoskentän nurmella pelattu ottelu tarjosi taas tytöille hienon mahdollisuuden kunnon matsiin. Vastassa oli naapurikaupungin taitokoulu. Nokian tytöistä suurin osa oli -99 syntyneitä, joten hienosti tytöt tsemppasivat. Maaleja tehtiin molempiin päihin, mutta tällä kertaa kotijoukkue onnistui yhden kerran enemmän ja vei voiton luvuin 4-3. Ottelu eteni alusta asti tasavauhtisesti ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue. Tämän jälkeen olikin sitten vieraiden vuoro tasoittaa. Näin vuorotahtiin edettiin ottelun loppuun asti.
Nopsajalkaturnaus 23. - 24.8. Nokia
Tytöt olivat turnauksessa mukana kahdella joukkueella siniset ja valkoiset. Molemmilla joukkueilla oli lauantaina kolme peliä ja sunnuntaina kaksi.
Valkoiset aloittivat urakkansa pelaamalla Nopsin Puumia vastaan. Taistelu oli kovaa ja tilanteet vaihtelivat päästä päähän. Tyttöjen maalivahti oli kuitenkin tarkkana maalinsuulla eikä pojat saaneet palloa maaliin asti kuin kerran. Tytöt sen sijaan onnistuivat kolmesti. Maalareina tällä kertaa Nelli, Tiia ja Emmi.
Toisessa ottelussa vastaan asettui NoPS01 Pantterit, jotka veivät peliä miten tahtoivat. Tytöt olivat ihmeissään poikien kovista peliotteista (liuttiin jaloille joka suunnasta eikä vähiten takaapäin, myös maalivahti oli kovilla eikä varmasti säästynyt mustelmilta, sillä niin rajusti pojat maalinedustilanteisiin tulivat vaikka pallo olikin jo maalivahdin hallussa. Tytöt kuitenkintasitelivat urhoollisesti loppuun asti. Loppulukemat olivat poikien hyväksi 9-0.
Päivän kolmannessa pelissä vastassa oli NoPS-01 pohj. Ottelu pelattiin hyvässä hengessä ja molemmat joukkueet tsemppasivat hienosti. Tällä kertaa tyttöjen taistelu palkittiin kuitenkin maalilla, jonka viimeisteli hienosti laidasta ylös noussut Ida H.
Sunnuntaiaamuna oli vastassa oman joukkueen toinen puolisko eli sinisten joukkue. Siniset olivat tällä kertaa parempia luvuin 6-0, mutta omat maalintekopaikat oli valkoisillakin.
Turnauksen viimeisessä ottelussa vastassa oli ToVe, joka oli tällä kertaa parempi maalein 4-1. Tyttöjen maalin teki Veera L. vapaapotkusta.
KAiken kaikkiaan turnaus oli valkoisten joukkueelta hieno tsemppaus ja peleistä saatiin juuri sitä mitä lähdettiin hakemaan. USeammalle tytölle jäi varmasti mieleen hyviä oonistumisen hetkiä ja maalintekijöitäkin saatiin useampi. Milla J. esitti maalissa loistavia torjuntoja oppien paljon uutta ja varsinkin muutamien tyttöjen puolustuspelaaminen kehittyi aivan silmissä.
VAlkoisten joukkueessa tsemppasivat:Milla J., Alli, MIlla L., Oona V., Tiia, Aino, Emma, Mari, Ida H., Emmi, Anni, Nelli, Sofia, Veera L., Cassandra.
Siniset aloittivat turnausurakkansa pelaten ToVea vastaan. Tytöt olivat ottelussa parempia maalein 6 - 2. Maalareina toimivat Emilia J. 3, Senni, Emilia S., ja Ella. TYtöt näyttivärt pojille hienoa esimerkkiä siitä miten peliä pelataan joukkueena syötellen ja useat maalit olivatkin tuloksena oivasta yhteispelistä.
Toisessa ottelussa vastassa olivat NoPS01-Pantterit ja ottelusta muodostuikin oikea trilleri. Ensin tytöt olivat johdossa Ellan tekemällä maalilla ja hetken päästä popjat tasoittivat. Sitten olikin poikien vuoro siirtyä johtoon. Tytöt eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan tulivat tasoihin Emilia S.:n maalilla. TAistelu jatkui ja tytöt pääsivät tekemään kolmannen maalinsa Veera K.: n toimiessa viimeistelijänä. Pojat taistelivat kuitenkin loppuun asti ja tyttöjen hyvästä tsempistä pääsivät tasoittamaan luvuiksi 3-3 aivan ottelun viimehetkellä.(ottelu loppui tähän maaliin.)
KOlmannessa pelissään tytöt voittivat NoPSin Puumat 4-1. Maaleja tekivät Jossu, Elli Koivula Veera K. 2.
Sunnuntaiaamuna pelailtiin oman joukkueen valkoisia vastaan ja maali tehtiin kuusi kertaa. Tekijöinä olivat Salla 2, Elli Koi., Emilia S., Jessica ja Katri.
TUrnausken viimeiseen otteluun asettui vastaan taas kovaa taisteleva Pantteri ryhmä. Tytöt tiesivät että nyt pitää pistää kaikki peliin ja kolhuista ei valiteta, sillä niitä olisi tiedossa... Ottelun alusta asti tytöt näyttivät pojille pelaamisen mallia ja palloa siirreltiin pelaajalta toiselle hienosti. Tuumaakaan ei annettu periksi ja peli pyörikin paljon poikien maalin edessä. Tyttöjen ensimmäisestä maalista vastasi Mona ja toisesta Emilia J.. Tämän jälkeen pojat onnistuivat maalinteossa, mutta tytöt tulivat vielä ja Mona veti vapaapotkusta hienon maalin. Aivan ottelun loppuminuuteilla pojat onnistuivat vielä kaventamaan vapaapotkusta mutta... tällä kertaa tytöt voittivat 3-2.
Joukkue tsemppasi koko turnausken ajan upeasti ja varsinkin maalissa pelannut Salla teki loistopelastuksia.Siniset: Emilia J., Ella, Elli Koi., Sini, Oona I., Mona, Emilia S., Maura, Milla K., Senni, Katri, Elli Kiv., Jessica, Jossu, Veera K., Salla.
Valkoisten joukkueesta palkittiin maalivahti Milla J. ja sinisistä maalivahti Salla.
Nokia Kaikki pelaa -turnaus 16.8.
Runsaiden sateiden takia viikolla eteenpäin siirretty turnaus laittoi otteluohjelman uusiksi, kun kaikki aiemmin ilmoittautuneet joukkueet eivät päässeetkään mukaan. Uusia joukkueita saatiin kuitenkin viime metreillä haalittua mukaan ja näin päästiin pelaamaan. Nokian tytöt oli tällä kertaa jaettu kahteen eri joukkueeseen puhtaasti iän perusteella eli pelit pelattiin E ja F tyttöjoukkueilla. -98 syntyneet kärsivät ensimmäisessä ottelussaan tappion pp70: tä vastaan. Ottelu päättyi 3-2 häviöön. Toisessa ottelussa vastaan aseetui Ilves98 :n taitokoulu ja pisteet tasattiin lukemin 2-2. Päivän viimeisessä ottelussa jaksettiin tsempata vaikka vettä taivaalta tulikin jo melko runsaasti ja tuloksena oli maaliton tasapeli 0 - 0 Janakkalan Palloa vastaan.
-99 syntyneet aloittivat oman peliurakkansa pelaamalla HJS:n -99 syntyneitä vastaan ja monivaiheisen ottelun jälkeen tuloksena oli 1-2 tappio. Pelillisesti tytöt pelasivat hienon ottelun ja onnistuivat luomaan monta maalintekopaikkaa. Useimmat viimeistelyt vain osuivat harmittavasti tolppiin tai vedettiin ohi. Toisessa ottelussa vastassa oli oman seuran -00 syntyneet ja voitto kirjattiin lukemin 6 -0. Kolmannessa pelissä pelattiin Ikaalisten Urheilijoita vastaan ja maaliverkkoa heilutettiin seitsemän kertaa vastustajan nollaa vastaan. Päivän viimeisessä ottelussa matsattiin taas Hämeenlinnaa vastaan ja tällä kertaa oli vuorossa vuotta nuorempien joukkue eli -00 syntyneet. Nokia oli parempi lukemin 6-0.
Kaiken kaikkiaan tytöt tsemppasivat hienosti päivän pelelihin ja jaksoivat kannustaa toisiaan.Pelien välillä jaksettiin vielä oma-aloitteisesti potkia ja pelailla palloa joukkuekavereiden kesken.
Huittinen Kellohoviturnaus 3.8.
Sunnuntaina 3.8. FC Nokian tytöt matkasivta Huittisiin potkimaan palloa. Lähtijöitä oli taas sen verran runsaasti, että porukka jaettiin puoliksi, jotta voitaisiin taata riittävästi peliaikaa kaikille. Joukkueet olivat taas valkoiset ja siniset, mutta hieman eri koostumuksin kuin edellisellä kerralla.
Molemmat joukkueet palasivat neljä ottelua joista aina kaksi peräkkäistä oli samaa joukkuetta vastaan. Tuomisina oli yhteensä kuusi voittoa ja kakis tappiota. Tällä kertaa siniset iskivät pallon maaliin yhdeksän kertaa ja pitivät oman maalinsa koskemattomana. Kahdessa ensimmäisessä pelissä paikallista Llujaa vastaan tuli voitto lukemisn kolme nolla. Ensimmäisessä pelisää maaleista vastasivat Emilia J, Elli Koivula ja Sini. Toisessa pelissä kaikki kolme maalia viimeisteli Elli Koivula. Kahdessa seuraavassa pelissä oli vastassa vuotta vanhemmat tytöt Aurasta (Auran Palokunnan Urheilijat), jotka ovat jo ilmeise4n tottuneita menestykseen...Mutta FC Nokian siniset tsemppasivat loistokkaasti ja voittivat ensimmäisen pelin 2-0. Elli esitti maalissa huipputorjuntoja ja Emilia Jokisalo viimeisteli kaksi maalia. Hetekn päästä oli uusinnan vuoro ja Nokian tytöt jaksoivat vielä tsempata. Ottelun ainokaisen maalin teki Jessica Jokisalo.
Valkoiset aloittivat peliurakkansa kahdella pelillä Auran tyttöjä vastaan. Ensimmäisessä pelissä auralaiset olivat parempia lukemin 4-0. Mutta maalipaikkoja oli nokialaisillakin. Onnea ei vain ollut matkassa. Toisessa pelissä valkoiset onnistuivat jo maalinteossakin ja maalarina toimi Ella Lehtonen. Lopputulos kuitenkin vastustajan hyväksi 4-1. Kahdessa seuraavassa pelissä vastassa olikin sitten Lluja ja valkoiset pääsivät myös nauttimaan maalinteon riemusta. Ensimmäisessä pelissä nokialaiset toimittivat pallon verkkoon kolme kertaa vastustajan yhtä vastaan. Maalintekijöinä toimivat Senni kerran ja Ella kahdesti. Toisessa pelissä maalinteossa onnistuttiin jälleen kerran kolmesti ja tällä kertaa oma pää pidettiin puhtaana. Kaksi maalia viimeisteli Maura ja kerran onnistui Ella.
Pelit olivat tytöiltä taas oiva taidonnäyte pelillisen pelaamisen kehittymisestä. Laitalinkit osasivat pitää oman laitansa ja palloa pelattiin hienosti puolustuksesta laitoihin. Nähtiin jopa keskityksiä maalille laitanousujen jälkeen.Peleissä joka pelin jälkeen palkittiin joukkueen tsemppari vihreällä kortilla. Kunnian sinisten joukkueesta saivat Oona Ikonen, Elli Koivula, Emilia Jokisalo ja Jessica Jokisalo. Valkoisista kortin arvoisesti tsemppasivat Mirva Koivisto, Emma Honkaniemi, Ella Lehtonen ja Maura Jokiniitty.
Turnauksessa palkittiin myös tsempparipalkinnolla yksi pelaaja joka joukkueesta. Valkoisista palkinnon pokkasi Ida Harju ja sinisistä Sini Sulonen. Kaikille jaettiin mitalit ja kunniakirjat.
Siniset: Emilia Jokisalo, Oona Ikonen, Sini Sulonen, Elli Koivula, Jessica Jokisalo, Milla Kiviaho, Tiia Turkka, Iida Murtonen, Aino Salmi
Valkoiset: Ella Lehtonen, Maura Jokiniitty, Emilia Stenberg, Ida Harju, Senni Viren, Alli Anttila, Mirva Koivisto, Emma Honkaniemi, Erika Helenius, Nelli Pajuniemi
Tervakoski Puuhamaa-turnaus 14. - 15.6.
F-tytöt kävivät kahdella joukkueella Puuhamaa-turnauksessa Tervakoskella ja tuomisina paljon pelillistä oppia sekä liuta onnistumisen elämyksiä.
Tytöt oli jaettu kahteen joukkueeseen, koska olimme mukana 30 pelaajattaren voimin. Joukkueet olivat siniset ja valkoiset. Siniset voittivat kaikki pelinsä maalisuhteen ollessa 24 - 2 . Valkoiset kärsivät muutaman tappion hyvästä tsemppauksesta je pelin hallinnasta huolimatta. Tytöt oppivat paljon uutta pelaamalla pelaamisesta ja turnauksen aikana nähtiin useampi hieno harhautus, joista isommatkin voisivat ottaa oppia. Otteluissa nähtiin niinkin hyvää joukkuepelaamista, että pallo kierrätettiin oikeasta laidasta keskustan kautta vasemmalle, josta käynnistyi uusi hyökkäys. Laitapelaajat muistivat jo melko hyvin pitää oman laitansa ja hyökkäyksiä päästiin rakentamaan pelaamalla. Pääasia oli joukkuepelaamisessa ja syöttöpelin omaksumisessa ei niinkään yksin läpi mentaliteetissa.
Lauantain neljän pelin jälkeen tytöt pääsivät nauttimaan rock-konsertista majoituskoululla. Tosin omat tanssiskabat majoitusluokassa veivät voiton. Sunnuntaina pelattiin vielä kaksi peliä ja sen jälkeen olikin vuorossa retki Puuhamaahan.....Illalla kotiuduttiin väsyneinä, mutta onnellisina.
Siniset:Elli Koi., Maura, Oona I., Sini, Emilia J., Mona, Niina, Veera K.,Milla K., Iida M., Ida H., Ella, Emma, Jessica.
Ottelut
HJS 99 - FC Nokia sin. 0-5 (Emilia 3, Ella, Mona)
FC Nokia sin. - FC 89 Minnit 4-0 ( Sini, Ella 3)
Pato - Fc Nokia sin. 0- 4 ( Ella, Emilia 2, Mona)
FC Nokia valk. - FC Nokia sin. 1-4 ( Ella, Emilia, Mona, Veera)
HJS 99 - FC Nokia sin. 0-2 (Elli, Mona)
Pato - FC Nokia sin. 1 - 5 ( Emilia 2, Mona 3)
Valkoiset: Katri, Elli Kiv., Alli, Emilia S., Jossu, Senni, Mirva, Cassu, Sofia, Milla J.,Mari, Sarianna,Aino, Janika
Ottelut:
FC Nokia valk. - Pato 4-1 (Sarianna 2, Katri 2)
HJS 99 - FC Nokia valk. 1-0
FC Nokia valk. - FC Nokia sin. 1 - 4 ( Alli )
FC 89 Minnit - FC Nokia 0-3 ( Katri 2, Milla J.)
FC Nokia valk. - FC 89 Minnit 2-0 ( Senni, Emilia S.)
FC Nokia valk. - Pato 0-1
Nokia 7.6. Turnaus Nokialla
Fc Nokian tytöt osallistuivat taas kahdella joukkueella. -98 syntyneet pelasivat omia pelejään ja -99 syntyneet tytöt osallistuivat omalla joukkueellaan. Molemmille joukkueille kertyi rutkasti kokemusta ja onnistumisen elämyksiä. Varsinkin -99 tytöt saivat muutaman kovan pelin, kun pelasivat Tuiskun 98 tyttöjä sekä Apassien -98 tyttöjä vastaan. Tuiskulle hävittiin, mutta taistelu oli kovaa, vaikka vastustajan pelaajat olivat selvästi isompia ja taitavampia. Päivän viimeisessä ottelussa vastassa oli Apassit ja pelaajien kokoero oli huomattava, mutta nokialaiset tsemppasivat 1-1 tasapelin.
FC98 - Y-Ilves 1-0
FC99 - FCoo 2-4 ,2-6
FC99 - Tuisku98 1-6
Iku - FC99 1-5
FC98 - Ilves98
FC99 - Apassit 1-1
FC98 - Apassit 0-0
PP70 - FC98 1-3
Hämeenlinna 2.6. Piirin pelit
Olimme matkassa kahdella joukkueella; -99 syntyneet pelasivat omia pelejänsä ja -98 tytöt omiansa. Kesäloman aloitusviikonloppu ei ollut paras mahdollinen pelinajankohta mutta lopulta tyttöjä lähti matkaan riittävästi. Mukana oli myös muutama -97 syntynyt peluri.
-99 tytöillä oli ensimmäinen peli paikallista jalkapalloseuraa vastaan ja nimenomaan -99 tyttöjä. Peli päättyi lukuisista hyvistä tilanteista huolimatta maalittomaan tasapeliin. Peli oli vauhdikasta ja tilanteita luotiin molempiin päihin.
Toisessa pelissä vastaan asettui saman seuran -00 tytöt. Pelistä ei oikein tahtonut tulla mitään, sillä niin suuri pelillinen tasoero oli. FC Nokia onnistui kuitenkin maalinteossa kahdeksan kertaa. Myös seuraavassakin ottelussa Nokia oli selvästi parempi, kun vastassa oli toinen Hämeenlinnan -00 joukkue. Peli päättyi 11-0 Nokian voittoon.
-98 Tyttöjen päivän ensimmäinen peli pelattiin HJS:n 98-tyttöjä vastaan. Peli oli aika tasaista ja tilanteita saatiinkin molempiin päihin. Maalissa hienosti pelannut Emppu torjui kuitenkin vastustajan yritykset. Maalejakin saatiin heti ensimmäissessä pelissä tehtyä, kun loppupelin maalissa pelannut Roosa avasi käsistä pitkälle kärjessä pelanneelle Mariannelle, joka laukoi pallon maaliin. Nokian tytöt onnistuivat maalinteossa vielä toisen kerran, joten lopputulokseksi 0-2.
Seuraavaksi vastaan tuli PP-70. Yksi maali pelissä saatiin tehtyä, kun Mari sai syötön maalin eteen ja sijoitti pallon tarkasti verkon perille. Peli päättyi siis 1-0.
Kolmannessa pelissä vastustajana olivat vuotta vanhemmat HJS:n 97-tytöt. Vastustaja osasikin jo syötellä palloa taitavasti. Vaikka tytöt taistelivat hienosti ja estivat monta vastustajan hyökkäystä, teki HJS ensimmäisessä erässä viisi maalia. Toinen erä oli hieman tasaisempi ja sitä pelattiin maaleitta lähes erän loppuun, kunnes vastustaja teki kaksi lähes samanlaista maalia - kova veto kaukaa suoraan ylänurkkaan.
Viimeisessä pelissä vastaan tuli taas vuotta vanhempia tyttöjä - tällä kertaa Ilves97. Tytöt saivat apuja myös nuoremmista tytöistä, kun Oona ja Elli tulivat mukaan. Oona taistelikin hienosti Katrin kanssa puolustuksessa ja Elli viiletti kärjessä kilpaa isompien tyttöjen kanssa. Vaikka takana olikin jo kolme peliä, jaksoivat kaikki tsempata loistavasti. Tyttöjen hyvästä taistelusta ja hienoista maalintekoyrityksistä huolimatta vastustaja sai tehtyä kolme maalia ja voitti siis pelin 0-3
Lauantaina 26.4. Nokian Keskusurheilukentän hiekka
Perinteinen tyttöfutispäivä vietettiin aurinkoisissa merkeissä. Vastustajaksi oli pyydetty PP-70, mutta pienten sekaannuksien takia juuri ennen peliä tehtiin muutoksia ja pelasimmekin Ilveksen taitokoulu -98 :a vastaan. PP-70 E-tytöt pelasivat meidän F -tyttöjä vastaan (00-01).
Koska paikalle oli saapunut tyttöjä parisenkymmentä ja osalla oli vasta ensimmäiset harjoitukset takana päätimme että talven harjoitelleet tytöt pelaavat pelin ja "uudet" tulokkaat harjoittelevat pelaten keskenään. Kotijoukkueelta puuttui paljon pelaajia ja mukana oli vain kaksi -98 syntynyttä tyttöä, mutta yhtä kaikki taistelu oli kovaa. Ensimmäisen pelin jännitys oli taas käsin kosketeltavaa eikä harjoituksissa hienosti sujuneesta syöttelystä näkynyt jälkeäkään. Taistelu oli kuitenkin kovaa eikä periksi annettu. Ottelu päättyi lukemiin 1-4 Ilvekselle. Nokialaisten maalista vastasi Emilia Stenberg hienolla kaukovedolla vastapalloon ja Ilves vahti oli voimaton. Tästä jatketaan kohti kesän koitoksia ja odotellaan nurmikentille pääsyä. |