|
Harjoitusten alussa muistutamme pallokoululaisia säännöistä, jotka helpottavat yhdessä harrastamista:
- kuuntele ohjeita
- kysy jos on epäselvää.
Alla ote pallokoulun tiedotteesta uusille pelaajille.
Tavoitteet
Pallokoulussa opetellaan sekä liikunnallisia että sosiaalisia taitoja ja touhutaan sekä pallojen kanssa että ilman palloja. Samalla pyritään nauttimaan monipuolisesta liikunnasta unohtamatta tasapainoa, ketteryyttä ja koordinaatiota.
Varusteet
Talvikaudella varusteina salissa verkkarit/shortsit, juomapullo sekä sisäpelikengät tms. Kesällä pärjää lenkkareilla, toki nappiksetkin käyvät. Säärisuojia ei vielä tämänikäisillä välttämättä tarvitse olla.
Seuralla on myytävänä huppareita + t-paitoja sekä aikuisille että lapsille. Myös Niken tuulipukuja sekä collegeasuja koosta 128/140 lähtien. Lisäksi seuran toiminnanohjaajalta kannattaa kysellä jalkapallokenkiä, shortseja ja sukkia.
Säännöt
Pallokoululaiset noudattavat omia yhdessä sovittuja sääntöjä mm. osallistumisesta, kuuntelemisesta, kannustamisesta, ”tottelemisesta” ja juomatauoista. Näistä on hyvä keskustella kotonakin.
Maksut
Pallokoulun kustannukset muodostuvat seuramaksusta, joka vuonna 2008 on 40,-/ vuosi. Maksu sisältää mm. seuratuotteen, joka on t-paita. Lisäksi maksetaan lisenssi Palloliittoon, joka on 3,- (+ vakuutus 3,- jos ei ole omaa vakuutusta). Muita kuluja ei vielä tämänikäisiltä kerätä. Kukaan ei joudu heti maksamaan, vaan toimintaan saa ensin rauhassa tutustua.
Vanhempien rooli
Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia, mutta talvikaudella ahtaassa salissa joudumme asettamaan rajoituksia, jotta saamme homman pyörimään ja ylimääräiset häiriötekijät poistettua. Siksi toivomme vanhempien odottavan pukuhuoneen puolella. Toivottavasti saamme myös uusia vanhempia mukaan vetohommiin – samalla saa itselle uuden harrastuksen. Kevään aikana seura järjestää lastenohjaajakurssin, johon toivotaan mukaan paljon innokkaita vanhempia.
Muuta toimintaa
Seurassa toimii myös ns. Puuhatoimikunta, joka kokoontuu n. 4-6 kertaa vuodessa organisoimaan seuran tapahtumia. Tämä toimikunta on koottu vanhemmista ja jokainen osallistuu omien voimavarojensa mukaan. Toivottavasti saamme mahdollisimman paljon uusia kasvoja. Periaatteessa jokaisesta joukkueesta on velvoitettu vähintään kolme vanhempaa mukaan.
Äideillä on mahdollisuus tutustua jalkapallon maailmaan naisten harrasteporukassa, jossa pelailee eri-ikäisiä ja -tasoisia naisia. Osa on vasta-alkajia ja toisilla jo jonkin verran kokemusta.
|