Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Linkit
Kenttä-/salivuorot
Varusteita myynnissä
peli/leikkivinkkejä
 C-tytöt Pelijutut 2007

YIlves C14 - FC Nokia  0 - 2

C-tytöt kävivät perjantaina vierailulla Ylöjärvellä ja kotiintuomisina oli kolme pistettä. Kotijoukkue joutui lähtemään peliin yhden pelaajan vajauksella erilaisten yhteensattuien vuoksi. Kotijoukkueen taistelutahto oli piirun verran korkeammalla kuin vieraiden ja ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana. Paremmat maalintekopaikatkin oli kotijoukkueella.

Nokian tytöt olivat taas ahkerasti tutkineet sarjataulukkoa ja mistään ei tahtonut tulla mitään. Puoliajalla tyttöjä heräteltiin ja se tuotti taas tulosta. Iina Tanninen päätti vetää kaukaa ja roikotti pallon maaliin vasemmalta laidalta kuudentoista rajan tuntumasta. Toisessakin maalissa Iinan työn tulos näkyi. Iina keskitti vasemmalta maalille, jossa Viivi Ahola veti pallon suoraan ilmasta maaliin. Tilanne oli 2-0 ja nämä olivat myös pelin loppulukemat.

Toisella puoliajalla Nokian tytöt yrittivät maltillisemmin pyörittää palloa pelaajalta toiselle ja päämäärätön pallon roiskiminen hiukan väheni. Aika ajoin puolustuskin uskalsi kokeilla laidan vaihtamista palloa kierrättämällä, mutta vielä jäi peliin paljon parannettavaa.

FC Nokia - Ilves93   2 - 4

Tiistai-iltana pelatussa ottelussa Ilves93 oli selvästi parempi ja ansaitsi voittonsa. Voitolla he varmistivat paikkansa F.U.N. lopputurnaukseen - ONNEA !

Peli oli alusta asti selvästi Ilveksen hallinnassa tosin vierailijoidenkin peli tökki pahemman kerran maalinteon saralla. Palloa ei millään meinattu saada verkkoon asti. Ensimmäinen maali ei kuitenkaan kauan antanut odottaa itseään. Ilves siirtyi 1-0 johtoon kuuden peliminuutin kohdalla. Tämän jälkeen seuraavaa maalia saatiinkin sitten odottaa kauan. Seuraavan kerran vieraat saivat pallon pömpeliin Aivan ensimmäisen puoliajan lopulla, mutta tekivät sen sitten kahdesti. Taukonumerot Ilvekselle 3-0. Nokialaiset tyytyivät lähinnä seuraamaan vierestä kuinka Ilvesläiset ottivat pallon haltuun ja liikuttelivat perussyötöillä palloa pelaajalta toiselle.

Puoliajan puhuttelu herätti joukkuetta hieman ja Fc:n tytötkin yrittivät pistää palloa pelaamalla liikkeelle. Liian usein pallo suuntautui kuitenkin suoraan vastustajalle. Taistelu kuitenkin kannatti. Ilves oli tehnyt tilanteeksi jo 4-0, mutta nokialaisilla oli vielä haluja maalintekoon. Muutama minuutti vieraiden maalin jälkeen pääsi Iina Tanninen hienon yksilösuorituksen jälkeen viimeistelemään maalin. Vielä muutama minuutti ennen päätösvihellystä kulmatilanne nokialaisille. Iina asettui pallon taakse ja veti sen maalille. Ilvespelaajan pään kautta pallo sai lisää vauhtia ja putosi Viivi Aholan jalkoihin, joka nappasi pallon itselleen, kääntyi ja veti. Toinen maali oli tosiasia ja loppunumerot siis 4-2 Ilvekselle.

JanPa - FC Nokia  2 - 0

C-tytöt matkasivat viikon päätteeksi JanPan vieraaksi kuuden pinnan otteluun ja kärsivät tappio laiskavauhtisessa pelissä. Peli oli alusat asti melko laiskaa ja haluttoman näköistä pallon potkintaa eikä kumpikaan joukkue saanut kunnon maalipaikkoja luotua. Kotijoukkue pääsi kuitenkin iskemään toisella puoliajalla kaksi kertaa voittaen pelin 2-0. Nokialaisista lähimmäksi maalintekoa pääsi Heli "Hämy" Tuominen, joka säikäytti JanPan komealla kaaripallolla. Maalivahti sai sormensa vaivoin väliin ja pallo meni suuntautui ohi maalin.

Seuraavana Fc  kohtaa Tampereen ylpeyden Ilves 93 joukkueen, joka johtaa FUN karsintaa puhtaalla pelillä.

FC Nokia - FC Haka   3 - 0

Tiistai-iltana Nokialla helteisessä kesäsäässä pelatussa ottelussa oli jaossa kolme pistettä - samalla pelattiin piirisarjaa sekä FUN-karsintaa. FC Nokia kohtasi FC Hakan kakkosnurmella. Nokialaisten joukkueenkasaamista sekoittivat edelleen riparit ja lomamatkat, mutta iskukykyinen joukkue saatiin silti jalkeille ja pari peluria oli lainassa D-tytöistä.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä puolin ja toisin. Tosin vaarallisemmat maalintekopaikat olivat nokialaisilla, mutta viimeistely ontui. Parinkymmenen minuutin pelin jälkeen kärjessä häärännyt parivaljakko Anni Kiikkala ja Iina Tanninen onnistuivat juonimaan pallon verkon perille. Anni syötti Iinalle, joka otti pallon haltuun ja veti rauhallisesti ohi maalivahdin kohti takanurkkaa ja tilanne oli 1-0. Pari minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen Nokia vyörytti uutta tilannetta Hakan maalille, mutta Viivin keskitysyritys osui ylärimaan. Toista maalia saatiin odottaa kymmenisen minuuttia, kun Iida nosti pallon puolustuksesta ristiin yli Hakan linjan ja omalta kenttäpuoliskolta tilanteeseen lähtenyt Anni ehti palloon ensin. Anni syötti jälleen Iinalle ja tämä veti n. 20 metristä pallon verkkoon. Kolmas maali oli hieno pelitilanne maali, jossa Viivi ja Iina pelasivat hienosti yhteen. Viivi syötettiin oikeasta laidasta läpi ja Iina lähti tilanteeseen mukaan keskeltä. Oikeaaikainen pallon syöttö keskelle Iinan juoksulinjalle ja Iina ei erehtynyt, vaan veti pallon verkkoon. Lopputulos 3-0. Kärjessä Anni jaksoi spurttailla pistopallojen perään pirteästi ja Iina oli oivalla pelipäällä jaksaen tehdä myös juoksutyötä ja rakensi Nokian peliä. Koko joukkue jaksoi taistella hellesäästä huolimatta hienosti. Tosin pelinloppua kohden peli hiukan lässähti, mutta pisteet taisteltiin kotiin.

ParVi - FC Nokia  3 - 0

Tiistaina kovan ottelurupeaman päätteeksi C-tytöt matkasivat Parolan pallokentälle. Joukkueen kasaamisessa oli pieniä ongelmia matkojen, ripareiden ja loukkaantumisten vuoksi, mutta kentälle saatiin kuitenkin porukka kasaan - osa kärsi pienistä loukkaantumisista, mutta päättivät taistella joukkueen puolesta. Lisäksi nuoremmasta ikäluokasta saapui hätiin Heli, joka raatoikin suurella sydämellä keskikentällä paikaten näin loistavasti Kiinaan matkanneen kapteenin Jatan. Peli kulki kotijoukkueen hallinnassa, mutta mitään vaarallisia maalintekopaikkoja ei saatu luotua. Parinkymmenen minuutin plein jälkeen osui nokialaisille musta hetki ja kotijoukkue onnistui tekemään kolme maalia neljässä minuutissa ja tilanne oli 3-0. Nämä jäivät myös loppulukemiksi. Toinen puoliaika oli jo erilaista peliä ja nokialaisetkin uskalsivat edetä pelaamalla. Peli oli jo jalkapallon näköistä ja jokainen tilanne taisteltiin loppuun asti. Maalit vain jäivät uupumaan. Koko mukana ollut porukka taisteli loistavalla asenteella, mutta erityismaininta Helille, jota joukkuekaveritkin kehuivat pelin jälkeen. 

HJS - FC Nokia  1 - 2

Maanantaina C-tytöt matkasivat Hämeenlinnaan ja tuomisina oli loistavan taistelun jälkeen kolme pistettä. Viikonlopun turnaus painoi varmasti jaloissa, mutta taistelumieli voitti lopulta.

Aivan pelin alkuminuuteilla kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon kulmatilanteesta hienolla puskumaalilla. Nokialaiset yrittivät parantaa peliään, mutta pallo poltteli liikaa jaloissa. Pieni ja muhkurainen kenttä aiheutti omat vaikeutensa. Puoliajalla tytöille pidetty puhuttelu herätti taistelun. Ensimmäistä maalia tarjottiin tarjottimella ,kun Viivi Ahola kaadettiin rankkarialueella seurauksena pilkku. Anni veti kuitenkin pallon suoraan maalivahdin käsiin. Hetkeä myöhemmin Koskelan Jenni  Pudotti hienosti alaspäin Iinalle, joka veti pallon komeasti verkkoon. Peli oli 1-1. FC jatkoi taistelua ja hienon tsemappauksen jälkeen Elisa Uosukainen onnistui vetämään pallon maaliin maalivahdin käsien kautta. Enempää maaleja pelissä ei nähty. Yksi punainen kortti kylläkin, kun kotijoukkueen maalivahti otti toistamiseen pallon käsiin rangaistusalueen ulkopuolella. 

Tästä on hyvä jatkaa tiistain ParVi otteluun ja sitten onkin ansaitun huilin vuoro.

FC Nokia - Tuisku  4 - 0

Torstai-iltana C-tytöt valmistautuivat Kaarina-turnaukseen pelaten Tuiskua vastaan piirisarjapelin. Pelissä tehtiin kaiken kaikkiaan neljä maalia - kaikki nokialaisten toimesta. Paikkoja useampaankin oli....

Peli oli alusta asti nokialaisten hallintaa. Kaksi ensimmäistä maalia oli Marika Ropasen viimeistelemiä ja aivan toistensa kopioita. Marika sai tiputuksen alaspäin ja veti ruuhkan takaa pallon hallitusti maaliin. Kolmannen maalin teki Jatta hyvärinen pelatessaan hienosti yhteen seinäsyötöllä Linda Honkasen kanssa. Neljäs maali onkin sitten arvoitus....

Apassit - FC Nokia 2 - 0

C-tytöt kärsivät niukan 2-0 vierastappion Apasseille tuulisella hiekkakentällä. Ottelu pelattiin jälleen kerran kovassa tuulessa ja se selvästi sekoitti molempien joukkueiden pelin. Ottelu oli tasaista pallon potkimista ja mitään huikaisevia suorituksia ei nähty. Ensimmäinen erä oli maaliton eikä FC Nokia näin ollen päässyt käyttämään myötätuulta hyväkseen kuten Apassit käytti toisella puoliajalla. Apassien ensimmäinen maali syntyi suoraan kulmapotkusta. Pallo kaarsi tuulen mukana suoraan takaylänurkkaan ja nokialaiset olivat voimattomia. Toinen maali syntyi hienosti läpiajosta. Apassihyökkääjä juoksi puolesta kentästä karkuun Fc:n pakeilta ja veti pallon varmasti maaliin ohi nokialaismaalivahdin. Näin pisteet jäivät kotijoukkueelle tuloksella 2-0.
Pelistä ei kauheasti erikoismainintoja voi jaella, mutta Elisa Uosukainen raatoi kärjessä loppuun asti pelaten.

Seuraava peli onkin sitten onneksi nurmella!

FC Nokia - NiceFutis   2 - 0

Edellisillan ottelu painoi osalla pelaajista, mutta tytöt olivat tänään päättäneet taistella pisteistä tosissaan. Mukana oli taas pelaajia myös D-tytöistä. Ottelun ensimmäinen erä oli hienokseltaan FC Nokian hallintaa, mutta palloa ei saatu kaikesta huolimatta porilaisten verkkoon toimitettua. Muutama paikka oli myös vierailijoilla.

Toisella puoliajalla tuntui kuin Nokian tytöt olisivat pelanneet ylämäkeen, niin paljon pallo pyöri FC:n päässä. Mutta maalit ratkaisevat ja Nokia onnistui kahdesti. Ensin Anni Kiikkala taisteli itsensä läpiajoon ja sai tuikkaistua pallon maaliin ohi  Nicefutiksen maalivahdin. Toinen maali syntyi kulmatilanteen jälkitohinoista ja sen viimeisteli Jatta. Erika Hietala taisteli hienosti ensimmäisen puoliajan laitalinkin paikalla kunnes joutui jättämään kentän selkävaivojen vuoksi. Onneksi kohta päästään nurmelle pois kovalta hiekalta. Myös Anni Kiikkala onnistui omalla tontillaan kärjessä. Peli päättyi siis nokialaisten 2-0 voittoon ja pistetili FUN- karsinnoissa saatiin avattua.

Ilves94 - FC Nokia  4 - 2

Perjantai-iltana pelatussa ottelussa ensimmäinen erä meni nokialaisilta aivan penkin alle - asenneongelmako? Ilveksen tytöt olivat edellä kaikessa ja Fc antoi tamperelaisten pelailla rauhassa. Ottelun alkuun Ilves sai kaikessa rauhassa tehdä pari helponoloista maalia ja taistelutahto laski entisestään. Puoliajalla nokialaiset kuitenkin hieman ryhdistäytyivät ja peli olikin eri näköistä kuin alussa. Ilves teki kuitenkin vielä kaksi maalia ennenkuin oli Nokian vuoro. Ensimmäinen maali syntyi kulman jälkitilanteesta ja viimeistelijänä toimi Anni Kiikkala. Toisesta maalista vastasi joukkueen kapteeni Jatta Hyvärinen. Lopuulukemat siis 4-2 Ilvekselle.

Pelin erikoisuus: Pelissä ainoat vapaapotkut aiheutuivat paitsioista. Yhtäkään kättä, korkeaa jalkaa tai selkäänajoa ei vihelletty vaikka niitä nähtiin molempien joukkueiden toimesta. Sen sijaan keltaisen kortin arvoisesti Fc Nokian pelaaja onnistui rikkomaan sääntöjä juodessaan juomapullosta vettä pallon ollessa päädystä yli. Tämä aiheutti suoranaista hilpeyttä vaihtopenkillä. Et saa poistua kentältä, mutta juomapullo ei saa tulla kentänpuolelle....hmmm..todella törkeää käytöstä tytöiltä..; )( pallo oli pitkällä n. 10 - 15 m yli päätyrajan ja seurauksena kulmapotku. Ilves vaihtaa useamman pelaajan kerralla ja kukaan ei ole edes lähtenyt hakemaan palloa. Nokian pelaajat päättävät käyttää pelikatkon hyödyksi ja käydä juomassa omalla maalilla olevasta pullosta. Tuomari viheltää pilliin, säntää paikalle ja nostaa keltaisen kortin --> luvaton huoltotoimenpide - kieltämättä se oli hiukan huvittavaa....että näin...)

FC Nokia - FC Kangasala  2-0

C-tytöt aloittivat piirisarjan voitokkaasti 2-0 FC Kangasalaa vastaan. Ottelu pelattiin kovalla keskuskentän hiekalla ja se vaikeutti molempien joukkueiden peliä. Kun ottelua oli pelattu noin vartin verran teki FC Nokia 1-0 lukemat hienon kuvion päätteeksi. Marika tiputti alaspäin Iidalle, joka veti hienon kaaripallon puolustuslinjan taakse toiseen laitaan, josta Iina pääsi yllättämään hienolla taustanousulla. Pallo komeasti rinnalla haltuun ja maaliin. Toista maalia saatiinkin odottaa sitten kauan. Aivan ottelun loppupuolella Mariannan syötöstä IIna teki vielä toisen maalin ja loppulukemat olivat 2-0.

Pelillinen pelaaminen oli hankalaa kovalla kentällä, jossa pallo pomppi ja pomppi, mutta aika ajoin Fc:n tytöt näyttivät osaavansa myös hienon syöttelypelin taidot. Joskin vetääkin saa, kun on vetopaikalla..Mukana oli taas tyttöjä myös nuoremmasta kaartista  ja he hoitivat tonttinsa tyylikkäästi. Osaa pelaajista pystyttiin myös säästelemään pienten vaivojen vuoksi.

Muutaman kerran pelin aikana oma puolustus tuotti päänvaivaa valmentajille, mutta uskomme lujasti että pelaajat tiesivät mitä tekivät ja kentällä oli näissäkin tilanteissa puhetta. Varsinkin kun Höpö omalla maalilla jatkoi pallon päällä taaksepäin suoraan oman maalivahdin käsiin....suorastaan loistavaa yhteispeliä.....

Junnu-cup FC Nokia - PP-70  8-0

Keskiviikkoiltana pelattuun otteluun oli kotijoukkueella vaikeuksia saada täyttä kentällistä pelaajia, mutta onneksi nuoremmasta ikäluokasta saatiin täydennyksiä. D-tytöistä lainattiin kolme -95 syntynyttä pelaajaa ja kaikki suoriutuivat urakastaan hienosti. Hyvä Nelli, Jenni ja Tiina.

Itse pelin sävelet olivat selvät alusta asti; Fc vyörytti palloa PP-70:n maalille. Mitään hienoja erikoisuuksia pelissä ei nähty. Maaleja olisi saattanut syntyä rutkasti enemmän jos nokialaiset olisivat malttaneet pelata palloa alusta asti enemmän joukkueena eteenpäin. Yhtä kaikki vierasjoukkue joutui kaivamaan pallon verkosta kahdeksan kertaa ja Fc Nokia meni junnucupissa jatkoon lopputuloksella 8-0. Maaleista vastasivat Jatta Hyvärinen kolmasti, Jenni Koskela kahdesti, Erika Hietala, Iina Tanninen ja Jenni Manninen maalin tyttöön.

 

FUN-karsintaa YIlves - FC Nokia 2-1 (1-1)

Keskiviikkona 18.4. pelattiin kauden ensimmäinen virallinen ottelu Ylöjärvellä hiekkakentällä. Peli oli tasaista vääntöä alusta asti ja molemmilla joukkueilla oli maalintekotilanteita. Ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin Ilves parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Fc:n puolustukselle tuli kommunikointi virhe ja vastustaja pääsi hiukan helpon oloisesti tekemään 1-0 osuman. Nokian tytöt eivät kuitenkaan luovuttaneet vaan jatkoivat taistelua. reilun viiden minuutin kuluttua Ilves saikin kaivaa pallon vuorostaan verkosta. FC:n tasoituksen teki Iina Tanninen, joka riisti pallon puolen kentän jälkeen ja nousi röyhkeäati itse vetäen tiukan vasurin taka alakulmaan. Ensimmäisellä puoliajalla ei maaleja enempää nähty.

Toinen puoliaika oli samanlaista pelaamista kuin ensimmäinenkin. Aivan pelin loppupuolella Ilves pääsi tekemään toisen maalin ja siirtyi johtoon. Maali syntyi nokialaisittain vieläkin epäonnisemmin kuin ensimmäinen. Sillä pallo kävi ensin kaksi kertaa ylärimassa ennen kuin se lopulta pomppi maaliin puolustajien potkuyrityksistä huolimatta. Näin Ilves vei kolme pistettä. Pelissä nähtiin kauden avauksen kunniaksi myös keltainen kortti, joka tuli aivan ansiosta Ilveksen pelaajalle. Otteet olivat aika ajoin todella törkeitä ja jalkapallokentälle kuulumattomia. Fc Nokia esitti kauden ajankohtaan nähden ihan kohtalaisia peliotteita ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Erityismaininnan pelistä voisi antaa Laitapakin paikalla raataneelle Emmi Piltzille, jonka otteet olivat ennakkoluulottomia vanhempiensa seurassa.  

 

 
 © 2005 FC Nokia SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu