Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Linkit
Kenttä-/salivuorot
Varusteita myynnissä
peli/leikkivinkkejä
 F-tytöt jalkapallo 2007

Kesä 2007

FC Nokia - Ilves Kaukajärvi 6-3

Keskiviikkona 20.6. pelattiin harjoitusottelu Nokialla. Fc Nokian tytöt olivat tylyjä isäntiä ja veivät voiton numeroin 6-3. Ottelun alku oli hienokseltaan kotijoukkueen hallintaa, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä tasaisempaa oli ja tilanteet vaihtelivat päästä päähän. Nokialaisten maaleista vastasivat Emilia Jokisalo neljä kertaa, sekä Milla Johansson ja Elli Koivula kerran. Koko porukka taisteli hienosti ja selvää pelillistä kehitystä on tapahtunut. Myös uudet ja vähemmän aikaa mukana olleet tytöt pääsivät hienosti mukaan peln tiimellykseen.

Hämeenlinna 16.6. Karnevaaliturnaus

Hämeenlinnaan lähdettiin isolla porukalla - parikymmentä tyttöä ja lähes kaikilla vanhemmat mukana kannustamassa. Kyseessä oli tyttöjen ensimmäinen pelireissu hieman pidemmälle. Perillä porukka jaettiin kahteen joukkueeseen, jotta kaikille saataisiin riittävästi peliaikaa. Toinen osallistuva joukkue oli HJS, joka oli myös jakanut porukkansa kahtia.

Ei muuta kuin pelit käyntiin. Ensimmäisissä otteluissa toisella kentällä Nokian tytöt pyörittivät voiton njmeroin 6-0. Maaleista vastasivat Emilia Jokisalo neljä kertaa sekä Janna Niemi kahdesti. Viereisellä kentällä kävi sitten päinvastoin ja voiton vei HJS 5-0 Nokian hyvästä taistelusta huolimatta. Puolen tunnin tauon jälkeen olikin sitten taas pelaamisen vuoro. Jälleen Fc Nokian joukkueet tsemppasivat raivoisasti ja tuloksena oli 4-1 voitto sekä 2-1 tappio. Voitto pelin maalit tekivät Janna kaksi sekä Emilia ja Oona Ikonen molemmat yhden. Tappio pelissä maalin onnistui viimeistelemään Elli Koivula.

KAiken kaikkiaan pelit menivät hienosti ja jotain pelillisiäkin asioita tarttui tyttöjen matkaan. Kokonaisuutenahan maalisuhde oli hienosti 11 - 8 FC Nokialle. Tytöt olivat onnellisi aonnstuneiden pelisuoritusten jälkeen, sillä aikaisemmin HJS on aina ollut parempi. Tästä on hyvä jatkaa uusiin koitoksiin.

 

 

 

 

FC Nokia - FC Espoo naiset vars. peliaika 1-1 rankkareiden jälkeen voittaja FC Nokia

Sunnuntaina 10.6. oli tärkeä päivä. Edessä oli haasteottelu FC Espoon naisia vastaan ( mukana myös muutama miespuolinen vahvistus). Paikalle oli saapunut 12 f-tyttöä kannustusjoukkoineen. Peli alkaa ja jännitys Fc Nokian leirissä on käsin kosketeltavaa. Alku pelin ajan tytöt ovatkin selvästi jäissä, mutta sulavat onneksi nopeasti peliin mukaan. Taistelu on kovaa ja vapaapotkujakin nähdään. Ensimmäisen maalin tekee kuitenkin FC Espoo. Siitä alkaakin kova takaa-ajo. Tytöt vyöryttävät palloa koko joukkueen voimin vastustajan maalille ja viimein Janna onnistuu maalinteossa - tilanne 1-1. Se jääkin varsinaisen peliajan lopputulokseksi. Vuorossa on rangaistuslaukauskkisa. Jokainen saa ampua vuorollaan jääkiekkomaaliin - ei helppoa varsinkaan Fc Nokian tytöillä, kun maalia peittää maalivahtina pelannut mies! Nokian Maalissa aloittaa Emma ja torjuukin hienosti. Kukaan ei saa maalia, mutta sen sijaan työistä onnistuu muutama. Puolessa välissä maaliin siirtyy Emilia, joka tekeekin loistavan refleksitorjunnan jalalla pelastaen jo varmalta näyttäneen maalin. Fc Espoo ei saa palloa maaliin hyvistä yrityksistä huolimatta. Fc Nokian voitto on jo varmistunut, kun viimeisenä vetäjänä on Sini. Vierasjoukkueen maalivahti yrittää asettaa paineita Sinille luvaten koko porukalle jäätelöt, jos Sini tekee maalin. Sini asettu pallon taakse ja kaikki jännittävät. Rento laukaus kohti maalia ja pallo kunnolla verkkoon - maalivahti on ihmeissään ja lähtee Essolle jätskin ostoon!!!Hienoa tytöt!!!!

 

FC Nokia - PP70 1-2

Lauantai aamuna 9.10. Fc Nokian f-tytöt pelasivat kesän ensimmäiset nurmikenttäpelinsä. Ensimmäinen peli oli tasaista vääntöä, mutta jo aivan ottelun ensi minuuteilla vierasjoukkue pääsi tuikkaamaan pallon Nokian maaliin ja siirtyi 1-0 johtoon. Peliä pelatiin tasaiseen vauhtiin molemmissa päissä ja eikä aikaakaan kun FC Nokia tasoitti pelin ja tilanne oli 1-1. Maalin tekijänä toimi Janna Niemi. PP70 onnistui maalinteossa vielä toistamiseen ja meni 2-1 johtoon. Nokialaisten raivokkaasta taistelusta huolimatta tämä jäikin ottelun lopputulokseksi.

FC Nokia - HJS 0-4

Toisessa pelissä vastaan asettui jo entuudestaan tuttu HJS Hämeenlinnasta. Vierailijat osasivatkin jo selvästi pelata palloa kaverilta kaverille ja loivat useita tilanteita  FC Nokian maalille. Maalissa torjui hienosti Emilia Jokisalo ollen useasti pallon edessä. Muutaman paikan nokialaistytötkin saivat luotua, mutta maali jäi tekemättä.

Pelit olivat FC:n tytöiltä hieno näyttö ja osoitus siitä että pelitaidot oavt kehittyneet huimasti ja varmasti kehittyvät vielä paljon lisää. Viikon päästä matkataan Hämeenlinnaan ja katsotaan mitä siellä saadaan aikaiseksi.

 

 
 © 2005 FC Nokia SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu