FC Nokian B-tytöille SM-pronssia Futsalissa
20.3.2023
FC Nokialle T18 SM-pronssia Futsalissa
Tampereella Kauppi Sports Centerissä pelattiin tyttöjen T18 futsalin SM-lopputurnaus 18.-19.4. FC Nokia oli mukana 8 joukkueen lopputurnauksessa, jossa ratkottiin Suomen mestaruus. Turnauksessa joukkueet oli jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon. Nokian kanssa samassa lohkossa olivat Etelän alueen voittanut PPJ, pohjoisen ykkönen AS Moon sekä Etelän LPS. Toisessa lohkossa paremmuuttaan ratkoivat Lännen alueen RaiFu Raisiosta ja GBK sekä Etelän kakkonen FC Espoo ja Idän ykkönen Ylämyllyn Yllätys.
Lauantain ensimmäisessä ottelussa Nokia kohtasi ennakkoon kovaksi oletetun As Moonin. Lataus otteluun onnistui ja Nokia otti ottelun ohjat nimiinsä heti ensi askelista lähtien. Summerin soidessa taululla komeili 4-0 lukemat Nokialle - Toisessa ottelussa vastaan asettui LPS, josta ei ennakkoon ollut oikein mitään käsitystä. LPS onnistui vaikeuttamaan Nokian pelaamista todella fyysisellä pelitavallaan, jota he pystyivät hyödyntämään Kaupin pienellä ja hämärällä mattopohjaisella kakkoskentällä. Nokia loi ottelussa runsaasti paikkoja, mutta vain kahdesti pallo saatiin verkkoon asti. Vastustaja ei tässä onnistunut kuin kerran, joten kolme pistettä Nokialle. Kahden voitetun ottelun jälkeen ja ennen alkusarjan kolmatta ottelua oli jo ratkennut Nokian lohkovoitto ja päivän viimeiseen otteluun päästiin rennoin mielin. Nokia peluutti täyttä kolmea kenttää koko ottelun ja tyylitteli hienoon 8-1 voittoon PPJ:stä. Selkeä alkulohkon ykkössija ja tie jatkui mitalipeleihin.
Toisen lohkon ykkönen oli lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen RaiFu, joka päätyi tasapisteisiin FC Espoon kanssa. Keskinäisessä ottelussa Raifu oli parempi. Näin Nokia sai vastaansa välierään toisen lohkon kakkosen FC Espoon. Nokia joutui jälleen harmikseen kakkoskentän pienelle ja nihkeälle matolle, joka ei lajin kannalta ole paras mahdollinen alusta. Jännitys oli käsin kosketeltava nokialaisleirissä. Otteluun ei saatu ihan parasta alkua, kun Espoo onnistui maalinteossa heti ottelun alkuminuuteilla mennen 1-0 johtoon. Nokia ei kuitenkaan häkeltynyt vaan painoi tilannetta toisensa jälkeen kohti Espoom maalia ja tasoitti tilanteeksi 1-1 puolitoista minuuttia espoolaisten maalin jälkeen Jenna Koskisen vahvalla suorituksella. Harmittavasti Espoo pääsi kuitenkin vielä tuikkaamaan 2-1 johtomaalin ensimmäisen puoliajan lopulla hiukan vaarattomankin näköisestä tilanteesta. Nokialla oli kuitenkin pelin ohjat hyvin käsissä, joten varsinaista hätää ei tässä vaiheessa ollut.
Toinen puoliaika olikin Nokian kiivasta tulitusta, mutta FC Espoon maalivahti pelasi elämänsä ottelun ja onnistui venymään pallon tielle kerta toisensa jälkeen. Toisen jakson puolivälissä urheilu näytti ikävät puolensa, kun Nokian Inka Lintula loukkaantui ja peli keskeytettiin ambulanssin tuloon asti. Joukkue kokosi itsensä kuitenkin hyvin tapahtuneesta huolimatta ja taisteli ottelun loppuun asti. Kaivattua tasoitusmaalia ei saatu aikaiseksi ja näin Nokian tie jatkui pronssipeliin. Pian ottelun päättymisen jälkeen Lintula viestitti joukkueelle ja toivotti tsemppiä pronssipeliin. Lintulan sääri ja pohjeluu murtuivat ja hän joutui seuraamaan pronssipelin sairaalasta käsin. Toisessa välieräparissa RaiFu kohtasi LPS:n ja vei pelin nimiinsä lukemin 2-0. RaiFu ja FC Espoo finaaliin.
Pronssipeliin lähdettiin hyvällä asenteella ja nyt vastustajan pelitapa oli jo tiedossa. Tiedossa oli jälleen fyysinen ottelu pienellä tahmealla kentällä. Nokia halusi näyttää, miten futsalia pelataan ja pyrki vastaamaan vastustajan pelitapaan pitäen pallon ja pelaajat liikkeellä. Ottelu alkoi hyvin fyysisissä merkeissä ja nopeaan tahtiin virhetili oli molemmilla joukkueilla täynnä. Tämän jälkeen linja muuttui ja virheitä ei enää vihellettykään. Kentällä vallitsivat viidakon lait. Nokia onnistuikin maalinteossa nopeasti, kun Inari Roppolan vapaapotku upposi takasivuverkkoon vajaan kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Nokian onnistuessa maalinteossa vielä kahdesti todella nopeaan tahtiin ensimmäisen jakson loppupuolella alkoi vastustajan selkäranka murentua. Toisen ja kolmannen maalin välissä ei ehtinyt kulumaan kuin 15 sekuntia. Toisella jaksolla otteet kentällä olivat jo rauhallisemmat, ja kun Nokia viimeisteli ottelun neljännen maalinsa toisen jakson alkuun alkoi voittaja olla selvillä. Pronssi matkasi Nokialle.
Finaalissa RaiFu tyylitteli yhtä selkeään voittoon FC Espoosta lukemin 6-0.
Nokian tilastot turnauksessa olivat vakuuttavat. Alkulohkon jälkeen Nokian tilastoissa 14 tehtyä ja 2 päästettyä maalia ja 9 pistettä. Selkeästi paras lohko ykkönen, sillä Raifun vastaavat luvut olivat 7 tehtyä ja 3 päästettyä ja 6 pistettä. Harmi, että tällä ei ollut merkitystä esim. sen suhteen, kuka pelaa turnauksen pääkentällä ja kuka ns. kakkoskentällä välierissä, näissä kentissä kun on melko suuri ero monessakin mielessä. Koko turnauksessa Nokia viimeisteli 19 kertaa ja päästi vain 3 maalia. Näistä maaleista Tilda Pyykkönen teki 8 ja syötti yhden vieden turnauksen maalikuningattaren tittelin omiin nimiinsä ennen turnauksen MVP pelaajana palkittua RaiFun Stella Enwenaa.
FC Nokian joukkueessa pelasivat: Ella Leinonen, Aino Hauta-alus, Milja Puntalo, Jenna Koskinen, Inka Lintula, Tilda Pyykkönen, Essi Ikonen, Inari Roppola, Moona Tervola, Pinja Syvänen, Julia Mäkinen, Saana Rokala, Kaisa Kivimäki, Miisa Liikala, Venla Sulonen ja Helmi Kuusenoja. Joukkuetta valmensivat Olli Jääskeläinen ja Merja Jalasto.