Ykkösen kevätkausi starttasi kotitappiolla

11.1.2022

FC Nokia/2 - Mad Max 3-5 (0-2)

Sunnuntaina oli Naisten Ykkösen ottelu Harjuniityn hallissa. Vaikka joukkueen terveystilanne on tällä hetkellä todella heikko, niin siitä huolimatta pelaajia saatiin paikalle lähes täysi lista. 

Alun kankeuden kirousta ei oltu vieläkään voitettu ja valitettavasti tämä näkyi tulostaululla. Pelissä ei olisi ollut mitään hätää, jos olisi alusta asti lähdetty pelaamaan omaa peliä. Joukkueella oli selkeä käsitys siitä miten vieraat palloa maaliin yrittävät ja tästä huolimatta puolustaminen ontui. 

Palloa pidettiin hyvin hallussa omalla puoliskolla, mutta kun olisi pitänyt lähteä rakentamaan maalipaikkaa tuli hätä ja tästä syystä PJK-laina Lehtipuu saikin olla maalillaan aika rauhassa, muutamia tilanteita lukuunottamatta. Sen sijaan Nokian maalivahti Johanna Salonen sai puuttua peliin näppiensä kanssa jatkuvasti. 

Kello pysähtyi ajassa 6:03 ensimmäisen kerran maalinmerkiksi. Maali merkattiin omaksi maaliksi, kun maalin edustalla sählättiin ja ohi menossa ollut pallo onnistuttiin potkimaan omaan verkkoon ja vieraat 0-1 johtoon. 

Ottelun toinen maali näki päivänvalon 11:02. Tämäkin vieraiden toimesta. Enempää palloja ei maaliin saatu ensimmäisen puoliajan aikana ja tauolle mentiin 0-2 vierasjohdossa.

Toinen puoliaika alkoi kotijoukkueen kannalta huonosti ja pallo kaivettiin reilun kolmen minuutin aikana kolmesti Nokian maalista ennen kuin joukkue heräsi pelaamaan. Tilanteita alettiin luomaan myös toiseen päähän ja pelin juoni alkoi löytymään. Ensimmäinen kotijoukkueen maali syntyi ajassa 34:53 Koskensalo toimiessa maalarina. Pallo painui taka-alakulmaan. Parin minuutin kuluttua oli Ojalan vuoro toimittaa pallo samaiseen kulmaan ja kaventaa tilanteeksi 2-5 ajassa 36:38. Vielä kertaalleen pallo saatiin Lehtipuun selän taakse ja tilanteeksi 3-5 Lotta Hautamäen toimiessa viimeistelijänä, mutta kello tikitti jo vinhasti eteenpäin ja näytti tällöin aikaan 39:35. Enempää maaleja ei siis nähty. Nokian kiri alkoi hiukan liian myöhään. Jos peliin olisi herätty aikaisemmin, niin tulos olisi varmasti ollut jotain aivan muuta.

Harmittaa hävitä pelejä sen takia, kun ei pelata lähelläkään omaa tasoa, mutta maalintekopelissä maalit ovat ratkaisevia. Jos omaa peliä ei syystä tai toisesta saada kulkemaan, niin ei auta voivotella. Peilin eteen mars ja lisää töitä ja uskoa tekemiseen. Plussana 3 hienoa maalia. 

Kotijoukkueen parhaana palkittiin pohjapelaaja Aura Mäkinen ja nälkäisimpänä yhden maalinkin viimeistellyt Lena Ojala. 

Seuraavan kerran pisteistä taistellaan lauantaina 15.1. MU:n vieraana.

Kokoonpano: Johanna Salonen, Julia Lahnajärvi, Aura Mäkinen, Krista Hakala, Lena Ojala, Moona Tervola, Salla Pere, Milja Puntalo, Roosa Koskensalo, Lotta Hautamäki, Niina Klaavu, Martta Räsänen, Jutta Vuori

Tehot: Lotta Hautamäki 1+0, Roosa Koskensalo 1+0, Lena Ojala 1+1, Johanna Salonen 0+1