Viimeisessä runkosarjan ottelussa kärsittiin niukka maalin tappio

20.3.2022

Sarjakakkonen HIFK oli vahvempi kotikentällä lukemin 5-4 (3-1)

FC Nokia matkasi kakkossijan varmistaneen HIFK:n vieraaksi runkosarjan viimeiseen otteluun. Panokset ottelussa olivat kovat. Nokia tarvitsi ottelusta voiton ja samaan aikaan runkosarjan voittajan kanssa pelaava FC Sport ei saisi saada pistettäkään, jolloin Nokia nousisi maalieron turvin karsijan paikalle ja vaasalaiset putoaisivat suoran putoajan paikalle. Otteluun lähdettiin hakemaan peliä ja jatkamaan nousujohteista esitystä. 

Ottelun alku oli kuitenkin katastrofaalinen. Pallo kaivettiin Nokian verkosta jo 28 sekunnin jälkeen. Nokialaisten puntti tutisi liikaa kovassa paikassa. Lisää vettä niskaan ajassa 4:48, Nokian puolustuspelaaminen oli sekaisin kuin seinäkello ja kotijoukkue osasi hyödyntää tämän. Peliin mukaan pääseminen oli todella vaikeaa. Koko ajan oltiin muutama askel jäljessä ja hukattiin omia pelaajia tuon tuosta. Kellossa 7:21 ja taululle tylysti 3-0. Pelistä oli Nokian kannalta tulossa todella pitkä ja tuskainen. Aikalisä tuli tarpeeseen ja kotijoukkueen vyörytys saatiin katkaistua. Hiljalleen päästiin myös jonkinmoisiin maalipaikkoihin vaikka mitään todella vaarallista ei saatukaan luotua. Ajassa 14:46 vieraat saivat uskoa omaan peliinsä maalin muodossa, kun Oosa Fjäder pääsi laukomaan pallon melko läheltä verkkoon Tilda Pyykkösen saalistaessa syöttöpisteen. Tilanne 3-1. Ensimmäisellä jaksolla ei nähty enempää maaleja, joten tauolle mentiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa.

Toiselle jaksolle tuli paljon nälkäisempi vierasjoukkue, joka janosi lisäosumia ja saikin niitä. Ensin Sini Sulonen viimeisteli maalin edestä Jonna Sulosen toimittaessa palloa maalille ja toi Nokian maalin päähän takaisin peliin. Kellossa oli 22:20. Viitisen minuuttia myöhemmin ajassa 27:28 Emiilia Syvänen luki peliä hyvin ja näki Mikkolan olevan puolessa kentässä kaukana maalillaan. Syvänen nappasi pallon ja lähetti pitkän kohti kotijoukkueen maalia. Pallo putosi verkkoon ja Nokia oli tasoittanut tilanteeksi 3-3. 

Nokia loi painetta kotijoukkueen päähän, mutta seuraavasta maalista vastasi kotijoukkue, joka siirtyi jälleen kuskin paikalle siirtyen 4-3 johtoon ajassa 29:08. Nokia nosti hiljalleen maalivahtia mukaan enemmän ja enemmän ja pyrki luomaan tilanteita ylivoiman turvin. Tilanteita saatiin luotua, mutta viimeistely ei tuottanut toivottua tulosta ja HIFK säilytti johtonsa. Pelin edetessä Nokia otti mukaan Elli Koivulan reikäpaidalla saadakseen lisää painetta ja luodakseen maalipaikkoja ja tämä toikin kaivatun tuloksen vieraiden tullessa jälleen tasoihin ajassa 37:01, kun Sini Sulonen toimitta pallon maalineteen ja sieltä se kimpoili oman pelaajan kautta verkkoon 4-4 ja vielä oli aikaa. Peli jatkui tasaisena, mutta ottelun viimeisestä maalista vastasi kotijoukkue puoliminuuttia ennen loppua. Pallo oli jo melkein Syväsen hyppysissä, mutta sen verran oli ruuhkaa tilanteessa, ettei Syvänen saanut palloa tuomareiden mukaan riittävästi vangittua itselleen ja pallo jäi ruuhkan seurauksena elämään maalin eteen, josta Hannuksela sen ampui maalin perälle vieden joukkueensa 5-4 johtoon. Ottelu päättyi näihin lukemiin ja Nokian hyvä kiri ei tuottanut toivottua tulosta. 

Kotijoukkueen parhaana palkittiin Tuula Siren ja vierailta Elli Koivula. Tappio harmittaa aina, mutta jossiteltavaa ei jäänyt, sillä FC Sport vei oman pelinsä jatko-otteluun ja voitti sen 2-1, joten edes voitto ei olisi riittänyt Nokialle karsijan paikalle nousuun. 

Hienoa oli nähdä, miten joukkue jälleen kerran kokosi itsensä ja haastoi sarjakakkosen tosissaan taistelemaan pisteistä. Tänään ei vaan riittänyt voittoon asti, mutta hieno nousu se oli siitä huolimatta huonon alun jälkeen. 

Nokian kausi päättyi siis pettymykseen ja sarjasta putoamiseen. Kevätkierros oli nousujohteinen, johon mahtui pari pahaa notkahdusta ja pahimpaan mahdolliseen saumaan. Haasteita riitti loukkaantumisista koronaan, mutta ei mennä niiden taakse. Kevätkierroksella päästiin jutun juonesta kiinni, mutta kausi loppui kesken. Ei auta kuin jatkaa hyvää työntekoa, kyllä se meidän vuoro tulee vielä. Pelillinen harppaus syksystä tähän päivään oli ISO!

Kokoonpano: Emiilia Syvänen, Emmi Kortesmaa, Marika Ropanen, Jonna Sulonen, Sini Sulonen, Elli Koivula, Oosa Fjäder, Ella Saranpää, Tilda Pyykkönen, Krista Hakala, Sofia Hautanen, Lena Ojala

Tehot: 1+0 Sini Sulonen, 1+0 Emiilia Syvänen, 1+0 Oosa Fjäder, 0+1 Tilda Pyykkönen, 0+1 Jonna Sulonen, oma maali