Ella Lehtonen ja Emilia Jokisalo TU16-vuotiaiden maajoukkueleirille

18.11.2013

Ella ja Emilia valittiin 26.-28.11. Eerikkilässä pidettävälle maajoukkueleirille.

Alle 16-vuotiaiden (1.1.1998) tyttöjen maajoukkue-ehdokkaat leireilevät ensimmäisen kerran 26.-28.11.2013 Eerikkilän Urheiluopistolla. Samaan aikaan kokoontuvat myös Naisten A-maajoukkue ja alle 19-vuotiaiden (1.1.1995) tyttöjen maajoukkue.

- Tämä TU16-maajoukkue on nyt yhdessä toista kertaa, sillä pelasimme elokuussa ensimmäiset maaottelut Walesia vastaan voittaen ottelut 2-6 ja 0-3. Tästä tulee mielenkiintoinen leiri, koska pystymme toteuttamaan tämän ikäluokan ensimmäisen pelaajakoulutusleirin ensimmäistä kertaa suunnittelemallamme tavalla, eli voimme ottaa mukaan 3 maalivahtia ja 30 kenttäpelaajaa. Pystymme näin kartoittamaan ja kouluttamaan kolme pelaajaa joka pelipaikalle, kertoo päävalmentaja Marko Saloranta tyytyväisenä.

- Leirin aikana tulemme kartoittamaan pelaajien fyysisen tason kattavasti sekä tulosten perusteella antamaan palautteen sekä tarvittaessa auttamaan pelaajien päivittäisen harjoittelun suunnittelussa. Lisäksi käymme läpi maajoukkueiden pelitapaa, pelipaikkakohtaisia vaatimuksia sekä tarvittava taitotaso kansainvälisissä peleissä. Tähän oppimisprosessiin tuo hyvän lisämausteen se, että leirillä ovat samaan aikaan naisten maajoukkue ja TU19-maajoukkue. Pelaajat pääsevät näin näkemään eri pelipaikkojen vaatimuksia myös seuraavissa ikäluokissa. Tähän erityisen hyvän mahdollisuuden antaa leirin lopussa pelattava A-maajoukkueen sisäinen harjoitusottelu, Saloranta jatkaa.

- Leiri on todella tärkeä tälle ikäluokalle, sillä nyt pystymme kouluttamaan paljon pelaajia ja tämän jälkeen meillä on enää harjoitusleiri tammi-helmikuun vaihteessa ennen toukokuussa pelattavaa UEFA Development tournamentia. Tavoitteena olisi, että pelaajat pystyisivät viemään saamaansa tietoa omaan harjoitteluunsa sekä seura- ja aluejoukkueidensa harjoitteluun.

Valitut pelaajat:

Nea Laitila, VJS
Sonja Rajatalo, FC Honka
Nea Romppainen, ONS
Alina Schrey,TPS
Julie Forss, Ilves
Tessa Rinkinen, PKKU
Kaisa Vahlberg,HJK
Aada Tolvanen, Pallokissat
Santra Bernitz, JyPK
Roosa Toivanen, VJS
Ella Lehtonen, FC Nokia
Emma Suominen, TPS
Jade Bergius, Ilves
Emma Hiukka, ONS
Aada Peltoniemi, TPS
Eveliina Summanen, PEPO
Emma Karkia, HJK
Veera Vääräkoski, FC YPA
Amanda Rantanen, PK-35
Iida Kimpimäki, SeMi
Annika Haanpää, EuPa
Nea Lehtola, Ilves
Emilia Friman, PKKU
Heta Markkula, JyPK
Alina Kosunen, VJS
Iida Pihlaja, ONS
Reeta Eronen, Sudet
Emilia Ukkonen, VJS
Emilia Jokisalo, FC Nokia
Aino Kröger, WJK
Ronja Ikonen, VJS
Veronica Timlin, TPS
Peppi Saarinen, Pyrkivä

Joukkueenjohto:

Marko Saloranta, päävalmentaja
Rosa Lappi-Seppälä, valmentaja
Juha Rantanen, maalivahtivalmentaja
Kaisa Vuorela, fysioterapeutti / huoltaja
Petri Siponen, fysioterapeutti / huoltaja