FC NOKIA B-TYTTÖJEN SUOMEN MESTARI 2015
15.3.2015

B-TYTÖT OTTIVAT SM-LOPPUTURNAUKSESSA UPEAN MERIITIN, SILLÄ LOPPUOTTELUSSA KAATUI FC YPA LUKEMIN 3-0.
Välierässä kaatui Ilves Tampereelta lukemin 2-0.
B-tytöt futsal SM-lopputurnaus 14.-15.3.2015
Lauantaiaamuna Pirkkahallin aulaan kokoontui jännittynyt joukkue. Nyt se olisi edessä, tavoite, joka oli saavutettu, koko kauden odotettu tapahtuma futsalin SM-turnaus. Kaikki olisi mahdollista. Toiveet olivat korkealla ja lataus joukkueella hyvä. Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin Jämsänkosken Ilves. Ottelussa oli selvästi näkyvissä alun jännitys ja hapuilu, mutta nopeasti Nokian tytöt saivat juonesta kiinni. Ajassa 5.59 Sini Sulonen tykitti joukkueensa 1-0 johtoon Oona Ikosen syötöstä. Muutama minuutti myöhemmin oli toisen maalin vuoro. Tällä kertaa Emilia Jokisalo löysi Sinin, joka veti pallon maaliin. 8’ kohdalla Sini teki ottelun kolmannen maalin Ella Lehtosen syötöstä. Sini, Ella ja Emilia syöttelivät pallon maaliin. Kymmenen sekuntia tämän jälkeen oli Ellan vuoro tehdä maali, jonka Jokisalo syötti. Tämänkin maalin tehtaili sama kolmikko kuin edellisenkin. Ottelun 5-0 maalin viimeisteli Sini Sulonen Veera Laihian syötöstä ja 6-0 maali merkittiin vuorostaan Veera Laihialla ja syöttöpisteen nappasi Jokisalo. Tässä vaiheessa peli hiukan hajosi ja meinasi mennä ihan vaan pallon potkimiseksi, mutta aikalisän turvin –kuten niin monta kerta aiemminkin – pakka saatiin kasaan ja peli vielä uudelleen uomiinsa loppua kohden. Vielä ottelun viimeisillä minuuteilla Nokia teki kaksi maalia,ensin Emilia Jokisalo teki 7-0 Sini Sulosen syötöstä ja toisen maalin Jokisalo viimeisteli Lehtosen syötöstä. Näin Nokia otti komeat avauspisteet.
Toisessa ottelussa vastassa oli ACK (Kirkkonummi), joka oli hävinnyt aamun ensimmäisen pelinsä 7-1. Ottelu lähti todella laiskasti käyntiin ja ilmapiiri oli odottava. Pelaaminen ei tuntunut kiinnostavan ja oli todellisia oman pelin käynnistämisvaikeuksia. Ajassa 2.34 ACK onnistuikin menemään 1-0 johtoon helpon tuntuisella maalilla. Nokia ei herännyt vielä tästäkään, vaan sama lepsuilu jatkui. Ajassa 5.22 puolustusvirheen seurauksena ACK lisäsi johtoaan ja tilanne oli jo 2-0. Nokian pelaajat olivat tuskastuneita ja hermostuneisuus esti pelaamisen. Puoli minuuttia 2-0 johtomaalin jälkeen Emilia Jokisalo ja Sini Sulonen karvasivat palloa yhteistuumin ylhäällä tässä onnistuen ja Sini tälläsi hiukan helpotusta tuoneen kavennusmaalin. Hetki tämän jälkeen Nokia otti aikalisän ja tytöt saivat kunnon puhuttelun. Tämä toikin toivotun tuloksen, sillä seuraavasta sivurajasta pelattiin hienosti syötellen pallo maaliin asti ja peli tasoihin 2-2. Maalin viimeisteli Emilia Jokisalo Veera Laihian syötöstä. Puoli minuuttia tämän jälkeen oli Elli Koivulan vuoro huudattaa Nokian väkeä. Emmi Alminoja toimi maalin syöttäjänä. Minuutin päästä tapahtui jälleen ja tällä kertaa Alminoja syötti Jokisalon maalin. Maali oli muutenkin hieno taidonnäyte, sillä Emmi lähti kiertämään sivurajan puolelta kohti maalia, jolloin selin maaliin päin ollutta Jokisaloa vartoivat pelaajat liikahtivat laidan suuntaan. Emilia käännähtikin itse keskelle päin ja täräytti pallon yläpesään. Tilanne 2-4 Nokialla. Tämä ei vielä riittänyt, vaan nyt oli taas pelissä uskoa ja vauhtia. Ajassa 10.33 Salla Pere maalista avasi pallon pitkänä Emmi Alminojalle, joka otti pallon mukaansa ja laukoi 2—5. Ottelun viimeisen maalin teki Oona Ikonen Jokisalon syötöstä ja Nokia voitti ottelun lukemin 2-6. Tämä tiesi jo paikkaa mitalipeleihin.
Lauantain viimeisessä ottelussa kohdatiin FC YPA (Ylivieska), joka oli Nokian kanssa tasapisteissä voitettuaan myös molemmat ottelunsa, mutta YPAlla oli maalilla parempi maalisuhde, joten heille riitti ottelusta tasapeli lohkovoittoon, kun taas Nokia tarvitsi voiton. Ottelu alkoi nokialaisittain hyvin ja vajaan minuutin pelin jälkeen Sini Sulonen laukoi pallon ylärimaan. Paluupalloon ehti ensimmäisenä Emilia Jokisalo, joka myös täräytti pallon ylärimaan. Näin tilanne siis säilyi tasana eikä Nokia saanut salama-alkua. Tilanteita oli molemmissa päissä ja maalivahdit joutuivat puuttumaan peliin hyvillä torjunnoilla. Neljän minuutin pelin jälkeen Ella Lehtonen valoi uskoa omiinsa ja siirsi Nokian 1-0 johtoon. Ella teki vahvan nousun oikealta laidalta ja veti pallon takakulmaan. Vajaa 20 sekuntia lisää ja Emilia Jokisalo viimeisteli Nokian toisen maalin Emmi Alminojan syötöstä. Liekö hiipinyt hyvänolontunne puseron alle, mutta heti kahden hienon maalin jälkeen päästettiin kaveri todella helponoloisesti tasoihin ja hyvä alku valui hukkaan. Ottelu jatkui tasaisena ja molemmat rakentelivat hyviä paikkoja, kuitenkaan saamatta palloa maaliin. Ajassa 17.15 Nokialle tarjottiin avaimia ratkaista ottelu rangaistuspotkun muodossa, mutta veto epäonnistui ja suuntautui suoraan päin maalivahtia. Koska Nokialle ei ollut merkitystä onko tuloksena tappio vai tasapeli haettiin ottelun loppuhetkillä voittomaalia pelaamalla ilman maalivahtia. Tämä ei ihan onnistunut ja ACK onnistui tekemään vielä yhden maalin voittaen ottelun 2-3 ja ottaen näin lohkovoiton. Nokian tytöt olivat allapäin, väsyneitä ja pettyneitä, vaikka paikka mitallipeleihin oli edelleen tosiasia, mitään ei siis ollut menetetty.
Toisen lohkon voitti Ilves Tampereelta voittaen kaikki ottelunsa. Näin Nokian oman lohkonsa kakkosena kohtaisi sunnuntain välierässä aina rakkaan vihollisen Ilveksen. Kauden kohtaamisissa Ilves poistui molemmilla kerroilla voittajana, kuten niin monesti aiemminkin. Lähtökohdat välieräotteluun olivat siis erittäin herkulliset.
Valmentajan näkökulmasta katsottuna vastustaja oli juuri oikea. Tähän tulokseen tytötkin tulivat illan ja yön aikana ja Sunnuntain hallille saapui iloinen ja itsevarma joukkue. Nyt saadaan mitä haettiin. Otteluun lähdettiin ilman paineita. Ilvekselle on hävitty niin monta kertaa, ettei yksi tappio tunnu enää missään. Sen sijaan mikä on ajatus vastustajan leirissä, jos he nyt putoaisivat finaalista häviämällä Nokialle, joka oli kuitenkin kauden molemmissa peleissä laittanut heidät todella tiukoille. Asetelma oli kutkuttava ja heti ottelun alusta asti Nokian tytöt näyttivät mikä lataus heillä ottelussa oli. Nokia vei ja Ilves vikisi. Muutaman minuutin pelin jälkeen saatiin ensimmäinen kunnon sählinki Ilves maalille, kun Nelli Kesti pommitti epäsuoran vapaapotkun kohti Ilvesmaalia. Tästä ei kuitenkaan vielä syntynyt sen kummempaa. Ottelu jatkui vauhdikkaana ja 14 peliminuutin kohdalla Ilves turvautui aikalisään. Tämän aikana Nokia loi lisää henkeä ja tuli peliin entistä vahvempana. Ajassa 14.46 Ella Lehtonen nousi oikealta laidalta ja siirsi pallon keskelle Nelli Kestille, joka veti pallon maaliin. Nokia johti ottelua 0-1. Puolitoistaminuuttia tämän jälkeen Sini Sulonen karvasi pallon hyökkäysalueella, nousi vasenta laitaa, maalivahti lähti vastaan ja Sini siirsi pallon keskelle, josta Emilia Jokisalo siirsi pelivälineen Ilveksen maaliin, 0-2 Nokialle. Ilves yritti vielä, mutta Nokia oli päättänyt hoitaa homman kunnialla loppuun asti ja vei lopulta ottelun puhtaalla pelillä 0-2. Ilves oli lyöty ja riemu nokialaisleirissä sen mukainen. Nokia jatkoi matkaansa finaaliin ja Ilves pronssiotteluun.
Finaaliin FC Nokia sai seurakseen FC YPAN, jolle oli lauantaina kärsitty niukka 2-3 tappio. Suurin lataus ja päivän tavoite oli jo saavutettu. Saataisiinko jostain vielä kaivettua uusi lataus finaaliin – saatiinhan se. Nälkä kasvoi syödessä ja vaikka joukkueen kanssa sovittiinkin, että käy miten käy, niin kentältä voidaan poistua voittajina päät pystyssä ja hymy huulilla. Ottelu alkoi ja YPA lähti pyörittämään peliä maltillisilla siirroilla. Nokia vastasi kuitenkin tähän ja pääsi mukaan peliin. Kuin varkain ajassa 3.39 Nelli Kesti avasi maalihanat ja siirsi Nokian johtoon Veera Laihian syötöstä. Tilanne pelattiin hienosti, kun omasta päästä tultiin syötellen. Sini Sulonen syötti tarkan poikittaissyötön Laihialle oikeaan laitaan, joka löysi Kestin takatolpalta ja pallo maaliin. Ottelun toinenkin maali merkittiin Nelli Kestille. Maalivahti piti palloa liian kauan käsissään ja seurauksena epäsuoravapaapotku. Ella pallolle, pieni siirto ja Nellin pommi maaliin. Nokia johti ottelua jo 2-0, mutta puolet pelistä oli vielä pelaamatta. HIukan maalin jälkeen Lehtonen – Sulonen-Jokisalo juonivat loistotilanteen, mutta maalia ei kuitenkaan saatu. Vajaa minuutti tämän jälkeen pallo pyöri jo YPAn maaliviivalla, mutta maali varjeltui vieläkin. YPA otti aikalisän ja maalivahdin pois maalista. Palloa pyöritettiin rauhallisesti ja maltilla pelaajalta toiselle, mutta maltillista oli Nokian puolustuspelikin. Pelaajat pitivät päänsä kylmänä ja pelasivat uhrautuvasti ollen vetojen edessä. Kuin pisteeksi iin päälle onnistui Emmi Alminoja purussaan ja siirsi Nokian 3-0 johtoon. YPA yritti loppuun asti pyörittää viidellä neljää vastaan, mutta Nokian puolustus piti ja mestaruusjuhlat olivat valmiita alkamaan. Nokian tyttöjen mitalijuna puksutti ansaitusti, mutta hieman yllättäen KULTAA !!! Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa HJK (Helsinki) voitti Ilveksen viimeisen minuutin maalillla ja otti pronssia. 4. oli Ilves ja 5. ACK. Ylöjärven Ilves oli hienosti 6.
Nokian tytöt pelasivat hienon turnauksen joukkueena. Koko porukka puhalsi yhteen hiileen ja teki töitä yhteisen tavoitteen eteen. Näin joukkue sai palkinnon monen vuoden uurastuksesta ja joukkueen peli kehittyi vielä turnauksenkin aikana. Tytöt ovat kaikki B-ikäisiä vielä ensi vuonnakin. Joukkueesta on vaikea nostaa ketään muiden ylitse, sillä niin vahvasti tytöt pelasivat joukkueena ja täydensivät toinen toisiaan. Salla Pere teki loistavia torjuntoja juuri ratkaisevilla hetkillä, Emmi Alminoja on vuoden aikana kasvanut tiukan paikan pelaajaksi, Ella Lehtonen teki jäätäviä ratkaisuja oikealla laidalla löytäen uudelleen itsevarmuutensa, Sini Sulonen joukkueen Duracell-pupu kentällä aina täynnä virtaa, Oona Ikonen otti jälleen uuden askeleen ja teki hienoja nousuja, Elli Koivula teki järjettömän määrän raadollista työtä joukkueen eteen, Veera Laihia uskalsi myös kokeilla harteilleen ratkaisijan viittaa, Nelli Kestin sunnuntai päivän mukaan tulo oli joukkueelle iso plussa, Emilia Stenberg taisteli kolhuista huolimatta joukkueensa eteen, Senni Viren oli tiukassakin paikassa oma rauhallinen itsensä, Emilia Jokisalo viikon lomailuista huolimatta pääsi hyvään vireeseen ja oli tärkeä pistenikkari joukkueelleen ollen koko turnauksen pistepörssin kakkonen, Liida Pihlavirta ja Anna Pimiä jaksoivat niukoista peliminuuteista huolimatta tsempata koko turnauksen läpi tsempaten joukkuetta aina parempiin suorituksiin. Ilman mieletöntä huoltotiimiä joukkue olisi ollut pulassa. Siinä on naiset paikallaan, aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikealla fiiliksellä. Katsomosta löytyi suuri määrä joukkueen entisiä ja nykyisiä pelaajia, jotka eivät syystä tai toisesta olleet joukkueen mukana. Tämä oli loisto saavutus, josta nautitaan vielä pitkään.
Joukkueen pistepörssi:
Emilia Jokisalo 6+6 (pistepörssin 2.)
Sini Sulonen 5+3 (pistepörssin 4.)
Ella Lehtonen 2+3
Emmi Alminoja 2+3
Nelli Kesti 3+0
Veera Laihia 1+2
Oona Ikonen 1+1
Elli Koivula 1+0
Emilia Stenberg 0+1
Kokoonpano: Salla Pere, Oona Ikonen, Emilia Stenberg, Sini Sulonen, Ella Lehtonen, Emmi Alminoja, Veera Laihia, Emilia Jokisalo, Nelli Kesti, Elli Koivula, Senni Viren, Anna Pimiä, Liida Pihlavirta